Vammautuneet Kriisinhallintaveteraanit ry:n tarkoituksena on auttaa ja tukea rauhanturva- ja kriisinhallintatehtävissä loukkaantuneita, haavoittuneita, vammautuneita ja sairastuneita sekä heidän tukijoukkojaan selviytymään tapahtuman jälkeisestä kriisistä - perustuen ryhmän jäsenten henkilökohtaisiin kokemuksiin.
perjantai 10. elokuuta 2018
Pohjoismainen NORDEFCO puolustusyhteistyö
Pohjoismaisessa NORDEFCO puolustusyhteistyössä
toimii Veteran Issues-työryhmä, jossa kehitetään
kriisinhallintaveteraanien tukea ja vaihdetaan hyviä käytäntöjä
osallistujamaiden kesken.
Työryhmän työskentelyyn osallistuvat
pohjoismaiden ohella myös Baltian maat.
Työryhmä
järjestää joka toinen vuosi veteraanikonferenssin, jossa
veteraaniasioiden parissa työskentelevät asiantuntijat ja tutkijat
esittelevät eri maiden veteraanitukea ja sen kehitystä sekä uusimpia
tutkimustuloksia.
Veteraanikonferenssi järjestetään 25. – 26.9.2018 hotelli
Clarionin tiloissa Helsingin Jätkäsaaressa. Kokoukseen osallistuu noin
sata veteraaniasioiden parissa työskentelevää henkilöä pohjoismaista ja
Baltiasta.
Kutsu tilaisuuteen löytyy tästä linkistä.
5 LUETUINTA UUTISTA:
-
Military Group Finland on valinnut lahjoituksen kohteeksi Vammautuneet Kriisinhallintaveteraanit ry:n. Mikä on Thin Green Line? ...
-
Tervehdys! Arvoisat vammautuneet kriisinhallintaveteraanit. Kerrottakoon taustatietona yhdistyksestämme niin uusille jäsenille mutta myös...
-
Vammautuneet Kriisinhallintaveteraanit ry:n tarkoituksena on auttaa ja tukea rauhanturva- ja kriisinhallintatehtävissä loukkaantuneita, haav...
-
Ilpo Mikkola julkaisi viikonvaihteessa muistelmakirjan yli vuoden kestäneeltä YK-komennukseltaan Mogadishussa vuosina 1993–1994. Kova vuosi ...
-
VKV ryn kokous viikonloppu takana. Hieno viikoloppu tapaamiset Puolustusministeriössä ja PEssä sekä keskustelut lauantaina asiantuntij...